Kaikenkokoisia kauppapaikkoja tarvitaan

Kiinteistöjohtaja Jyrki Karjalainen HOK-Elanto

Pääkaupunkiseutu Suomen talouden veturina on alati kehittyvä alue, jossa väestökasvu luo jatkuvasti tarvetta uusien myymälöiden rakentamiselle. Käytännössä kaupan toimiala investoi noin yhden neliömetrin lisää liiketilaa aina yhtä uutta asukasta kohti. Pelkästään uusia päivittäistavarakauppoja tarvitaan PKS-seudulle vuosittain noin 10 000 m2.

Jo vuosisadan ajan HOK-Elanto on osallistunut pääkaupunkiseudun palvelujen kehittämiseen. Lähtökohtana on aina ollut liittää omat palvelut tiiviisti yhteiskuntarakenteisiin ja hyvien liikenneyhteyksien varrelle siten, että ne palvelevat mahdollisimman monia.

Asiakkaat ovat erilaisia ja heidän tarpeensa vaihtelevat. Sama ratkaisu tai palvelu ei sovi jokaiselle. Tästä syystä myös tulevaisuudessa tarvitaan kaiken kokoisia kauppoja aina kauppakeskuksista ja Prismakeskuksista aina pieniin lähellä sijaitseviin omaa naapurusota palveleviin Alepoihin saakka.

Työ on pitkäjänteistä ja vaatii kärsivällisyyttä. Kaupan rakentamista säädellään kaavoituksella. On tärkeää, että kauppa sijaitsee parhaalla mahdollisella tavalla myös suhteessa muuhun yhdyskuntarakenteeseen. Kauppa sijoittuukin jatkossa yhä useammin joukkoliikenteen solmukohtiin.

Erityisesti juuri suuret investoinnit raideliikenteeseen: Kehärata, Länsimetro, Pisara & Raidejokeri vetävät perässään uusia rakennushankkeita. Raiteiden varsille syntyy uusia kaupunginosia, joihin tarvitaan myös paikalliset lähipalvelut. Uudet kaupat rakennetaan usein hyvin tiiviisti osaksi uutta kaupunkirakennetta, jolloin hankkeet joudutaan ajattelemaan usein aivan uudella tavalla.

Hyvänä esimerkkinä tällaisesta uudesta ajattelusta on Lauttasaaren uusi liikekeskus. Ostoskeskus on samalla metroasema, mutta uuden sen alla on samalla jaetussa käytössä oleva pysäköintihalli ja päällä merkittävä määrä uusia asuntoja.

Ihan oman maailmansa muodostavat pääkaupunkiseudun vanhat ostarit, joista aika on ajanut ohi. Ne sijaitsevat hyvillä paikoilla, mutta niiden tonttien maankäyttö on tehotonta. Niissä toimivat palvelut eivät enää vastaa paikallista tarvetta ja rakennukset ovat usein päässeet teknisesti huonoon kuntoon.

Tällaisten ostareiden kehittäminen nykyvaatimusten mukaisiksi vaatii hyvää yhteistyötä paikallisten asukkaiden, ostarin omistajien, siinä toimivien yritysten ja kaupungin eri virastojen kanssa. HOK-Elanto on mukana useissa tällaisissa hankkeissa, joista esimerkkeinä Martinlaakson, Matinkylän ja vaikka Kannelmäen ostareiden kehityshankkeet.

Osuuskaupalla on yli 600 000 asiakasomistajaa ja HOK-Elannon tehtävä on ylläpitää ja kehittää kauppaverkostoaan kokonaisuutena heidän tarpeidensa mukaan. Se merkitsee sekä isojen yksiköiden tarjonnan lisäämistä että pienemmistä yksiköistä huolehtimista samalla kun arvioitaan vaikkapa verkkokaupan vaikutusta tarjontaan ja tuleviin tilatarpeisiin. Vuonna 2016 osuuskauppa avasi 20 uutta myymälää, joista valtaosa oli pieniä lähikauppoja.

Biotalousinsinööri Hämeestä

Vararehtori Janne Salminen HAMK

Luonnonsuojelu, Ympäristönsuojelu, kehitysapu, kestävä kehitys, ympäristöliiketoiminta, cleantech, biotalous, kiertotalous, jakamistalous... Tämä rimpsu kertoo ihmisen huolesta ympäristöstään, talouden kehittymisestä ja omasta hyvinvoinnistaan lokaalisti ja globaalisti. Se on myös karkea terminologinen kehityskulku viimeisen 50 vuoden ajalta tieteen, teknologian ja myös politiikan kehittymisestä asian ympärillä. Aluksi oltiin huolissaan isoista villieläimistä, maisemista tai äärimmäisestä köyhyydestä (nämä huolet ovat säilyneet), nyt mukana on enemmän myös sitä, miten asiasta tehdään myös kestävään bisnestä.

Hämeen ammattikorkeakoulu (HAMK) on ollut tässä kehityksessä mukana koko neljännesvuosisadan toimintansa ajan. Niin on ollut tietysti koko 185 vuotisen historiansa. Kaikki kun alkoi meidän osaltamme vuonna 1840 Tammelan Mustialasta maatalouden korkeakouluopetuksen kehdossa Suomessa. Olemme toimineet luonnonvarojen ja ihmisen hyvinvoinnin kestävän kehityksen parissa moninaisin tavoin. Keräsimme toukokuussa 2016 koulutuksia, tutkimusta ja rakenteita, millä HAMK on osaltaan ollut helpottamassa ns. viheliäisten ongelmien (wicked problems) ratkaisua. Nimikkeet antavat pientä osviittaa, missä on oltu mukana ja mitä on tehty. Ja homma jatkuu ja kehittyy.

Uusimpana tekemisenä HAMKissa käynnistyy syksyllä 2017 biotalousinsinöörin koulutus. 

Mikäs juttu tämä nyt siten oikein on? No, koulutus on uusi ja se on insinöörikoulutusta. Tekniikan osaamista yhdistyy luonnonvara-alan ja kiertotalouden osaamisiin. Koulutus perustuu modernin digitalisaation hallintaan. Tämä taas tarkoittaa tietotekniikkaa, esineiden internetiä, älykästä teknologiaa ja tiedon hyödyntämistä. 

Koulutus lähtee siitä, että opiskelija perehtyy biotalouden saloihin osaongelmien ratkaisemisen kautta. Osaongelmat löytyvät biotalouden arvoketjujen ja niiden toiminnan kehittämisen piiristä. Osaajat siis keskittyvät uusien tuotteiden ja ratkaisujen tekemiseen. Myös alan yrittäjyyttä opiskellaan. 

Koulutusta suunnitellaan yhdessä Luonnonvarakeskuksen asiantuntijoiden ja alan yritysten kanssa. Hommaan osallistuvat myös kansainväliset korkeakoulukumppanimme Feevalen yliopistosta Brasiliasta ja Via University Collegesta Tanskasta. Biotalousinsinöörikoulutus käynnistyy Forssassa ensi syksynä.

Mielensäpahoittajia ja muita merkintöjä uutisvirrasta

Nykyisin (etenkin perjantaisin) ilmenee epätarkkaa uutisointia valtamedioissakin, mielensäpahoittajien kommentointia erilaisia viestintäkanavia pitkin ja lisäksi tietysti varsinaista someraivoa, joka lähes poikkeuksetta on 'ei niin harkittua' viestintää.

Viestintä on taitolaji - senhän me tiedämme. Allekirjoittanut on hieman ärsyyntynyt nykyisestä otsikointitavasta ihan kelpo aviiseissakin. Esimerkkinä Helsingin Sanomien uutisointi presidentti Niinistön puheesta (uutisoitu 1.10.)  - ja oikaisu oli sitten tänään sunnuntaina 2.10.

Ei näin voi toimia tärkeiden uutisten - mitä edellä mainuttikin oli - julkaisussa. Eikä missään uutisoinnissa. Blogit ja mielipidekirjoitukset ovat sitten oma tyylilajinsa, ja niissähän vastuu on lukijalla.

Vai kalastellaanko vain huimaa klikkausten määrää julkaisujen digiversioissa ? Eihän siinä mitään pahaa ole, että uutiset saadaan kiinnostaviksi, mutta faktat pitäisi olla tarkistettuina. Huutelu ja puhelu ovat ihan kaksi eri asiaa.

Toinen ilmiö, joka näyttää nyt lisääntyvän uutisten jakamisen myötä somessa, on lähdekritiikin puute. Olen parille (ihan fiksulle) kaverille lähettänyt somessa henkilökohtaisen viestin 'tiedätkös nyt mikä on julkaisun tausta'. Ja kas - yllätyshän se on ollut.

Viime perjantaina sattui yksi erikoisimmista tapauksista: eräs mielensäpahoittaja otti yhteyttä Vastuullisuusuutiset.fi - portaalin yhteistyökumppanin yhteistyökumppaniin (siis 2. taso) ja oli puhelimessa sitten purkanut perjantairaivonsa ko. yrityksen toimitusjohtajalle.

Syynä oli ilmeisesti yksi yksittäinen uutinen - joka tosin käsitteli sotea. Ja uutinen sinänsä oli selkeä kokonaisuus, jossa tiivistettiin soten pääkohdat selkeästi ja ymmärrettävästi (allekirjoittaneen mielestä). Mutta (ilmeisesti) soittajan näkökulmasta uutisen sisältö oli vääränlainen. Ja siinä sitten 'raivottiin' ihan väärälle taholle.

Viestintä - johon myös palaute kuuluu - on taitolaji. Ja taitajia tuntuu olevan on yhä harvemmassa.

Tuula Pohjola

Marja Heinonen

Pakolaiskeskustelun pohjakosketuksia

Kun eläkeläisen mielipiteestä tuli ykkösuutinen

Eläkkeellä oleva poliisiylijohtaja Mikko Paateron mutu-näkemykset Suomea uhkaavasta terrorismista ja sitä varten organisoituneista pakolaisista  ovat olleet näkyvästi esillä medioissa kautta maan. Hypetyksen aloitti Yleisradio.

Paateron uhka-ajatukset olivat Ylen pääuutislähetyksen näyttävä ykkösaihe keskiviikkona. Kuvamateriaalina oli Paatero virka-asussaan (lisäsi asian painavuutta), ajatukset esitettiin totena eikä kyseenalaistettu hänen perusteitaan, että asia on “itsestään selvää” ja  pohjalla ovat “keskustelut tahojen kanssa, joita en avaa”. Pikkuriikkisen tasapainottavaa kontekstia päivän uutiselle antoi lopussa uutisankkurin lisäys siitä, että sisäasiainministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg kiistää Paateron näkemykset.

Uutinen lähti leviämään vauhdilla. Onneksi se sai hieman sävyjä pelkkien uhkakuvien rakentamisen rinnalle. Osassa mediaa.

Miten voi olla, että eläkeläisen mielipiteestä tulee ykkösuutinen? Miksi se ei ole vain hauska anekdootti, vaan vakava asia?

Nobel-palkitun Daniel Kahnemanin loistavassa kirjassa “Thinking, Fast and Slow” (on suomennettukin) on kolme tärkeää kohtaa tähän keskusteluun.

Yksi: Ihmisen mieli “ankkkuroituu” asioihin, jotka sille esitetään ja hän alkaa arvioida muita asioita pitäen tätä ankkuria lähtökohtana. Eniten tätä on tutkittu numeroilla. Kahnemann ottaa kirjassaan esimekiksi kysymyksen: “Oliko Gandhi yli 114 vuotias, kun hän kuoli?”  Vastauksessasi päädyt varmasti korkeampaan arvioon kuin vastatessasi kysymykseen “Oliko Gandhi yli 35-vuotias kun hän kuoli?” Aloituspiste ohjaa ajatustemme suuntaa.

Samanlaista ankkurointia tapahtuu pakolaiskysymyksestä julkisuudessa ja sosiaalisessa mediassa käytävään keskusteluun. Totuuteen, joka on vahvasti esillä, peilataan uudet asiat ja informaatio.

Siitä, mistä keskutellaan ja miten on väliä. Mediassa ja muualla.

Kaksi: Ihmisen mieli on laiska. Kovin mielellään se täydentää vajavaisista tiedoista itselleen mieluisan ja kokonaisen tarinan. Näin kävi Ylen Paatero-uutisoinnissa tällä viikolla ja monien muiden medioiden sen vanavedessä. Herkullisen kommentin todenperäisyyttä tai sen sanojan motiiveja ei kyseenalaistettu ja tarkistettu.

Ilmeisesti Ylen sisälläkin uutisen kritiikittömyys huomattiin, sillä seuraavan päivän päälähetyksessä asiaa pehmennettiin pohtimalla, oliko Paateron ulostulossa kenties kyse kirjan markkinoinnista tai yksittäisestä mielipiteestä ilman pohjaa. Hieman surkuhupaisasti uutisankkurin haastattelema toimittaja Päivi Happonen yritti yhä puolustella uutista.

Toimittajat ja toimittajien ammattikunta on tärkeä - heidän tehtävänsä on haastaa mukavuudenhaluinen mieli ja kaivaa esille asioista myös toinen puoli - usein kolmaskin. He etsivät lisää tietoa ja punnitsevat sen arvon. Ensimmäinen tarina ei riitä - vaikka tuntuisi kuinka hyvältä.

Kolme: Ihmisellä on taipumus pitää tärkeänä asioita, jotka hän voi helposti kaivaa esille muististaan. Muistiin taas painuvat asiat, joihin ihminen törmää usein ja joista tulee tällä tavoin tuttuja teemoja. Tällä logiikalla usein esillä olevat asiat muuttuvat tärkeiksi - näin mediassakin esillä olleet asiat ovat niitä, joita ihmiset pitävät tärkeinä. Toiset aivan yhtä tärkeät asiat, joista puhutaan vähemmän, eivät ole sinustakaan yhtä tärkeitä. Mieli toimii niin.

Medialla on vastuu siitä, mitä asioita se ottaa esille ja miten. Asiat ja sävyt muuttuvat ihmisille tutuiksi ja sen myötä tärkeiksi. Tätä keskusteluvastuuta laajennan myös median ulkopuolelle.

Turvapaikanhakijoista ja pakolaisista käytävän keskustelun ytimeen tulisi nostaa enemmän arvopohjaisia kysymyksiä: Millaisen yhteiskunnan haluamme rakentaa? Milloin voimme tinkiä ihmisoikeuksista? Miten toivoisit itseäsi kohdeltavan?

Nämä ovat tärkeitä ja vaikeita kysymyksiä. Tätä keskustelua pitäisi käydä mediassa, kunnissa, kirkossa, organisaatoissa, kansalaisjärjestöissä.

Kaikkialla Suomessa.

Heinonen elää kaikesta, mikä vie yksilöä, yhteisöä ja yhteiskuntaa eteenpäin. Muutoksen syyt ja seuraukset kaipaavat näkijöitä, jotka sitovat lankoja yhteen. Vahvoja alueita ovat mediat ja viestintä, informaatio- ja viestintäteknologia, työelämä, terveys ja hyvinvointi, Heinonen on valtiotieteen tohtori ja Ilona M Oy:n omistaja.

Suomalaiset ovat onnellisia

 EVAn tutkimuksen mukaan (26.7.2016) suomalaiset ovat onnellisia, 80 prosenttia vastaajista kokee, että on onni ja etuoikeus saada olla suomalainen.

Suomesta parhaana asuinpaikkana, kestävän kehityksen kärkimaana sekä mielenkiintoisena matkailukohteena olemme lukeneet mediassa tänä kesänä. Mistä sitten johtuvat valtavat valitusten määrät ja jopa kirjalliset itku-potku -reaktiot erilaisilla keskustelupalstoilla?

Eräs kollega tiivisti asian näin: "Mulle heti kaikki nyt" on päivän sana. Vanhempien, isovanhempien, opettajien, työnantajien ja kaikkien muidenkin sidosryhmien pitää tehdä kaikkensa, jotta (nuorehkon) henkilön elämä sujuu ilman elämän töyssyjä ja pettymyksiä. Toki siellä on joukossa myös keski-ikäisiä ikuisia valittajia.

Tänä päivänä he, jotka ovat aktiivisimpia somessa, saavat mielipiteensä julki myös laajemmin mediassa. Ja siitä sitten saadaan taas 'vetäviä otsikoita' erilaisten medioiden sähköisten julkaisujen pääsivuille. Ja nyt sitten onkin saatu aikaan tietynlainen ikiliikkuja. Lopputuloksena yleinen negatiivinen asenneilmasto.

Millä tavalla saisimme käännettyä asenteet ja myös toimet siihen suuntaan, että tehdään yhdessä Suomesta - tietysti osana Eurooppaa ja globaalia maailmaa - vielä parempi paikka?  Jo Paasikivi aikanaan - siis 70 vuotta sitten - sanoi, että tosiaisioiden tunnustaminen on lähtökohta.

Jospa nyt sitten tunnustaisimme myös nämä laajasti uutisoidut positiiviset tosiasiat ja työskentelisimme niiden kehittämiseksi - ja jättäisimme ikuisen haikailun 10 vuoden taakse pois agendalta. Tavoitteeksi siis onnellisuusprosentti 90+ -tasolle!

Tuula Pohjola

Suljetaan - jatketaan - suljetaan - jatketaan eli mihin nyt veronmaksajien rahoja käytetään Kainuussa

Valtiota syytetään Talvivaaran kaatohankkeesta (Kauppalehti 13.6.16)  on tällä hetkellä viimeinen otsikko Kainuun kaivoksesta. Artikkelissa esitetään hyviä kysymyksiä. Vastauksia ei vain taida tulla mistään taholta.

Hannu Hyvönen: " Ehkä syytä olisi pohtia myös lehden (HS) toimintaa sananvapauden rajoittajana. Stop Talvivaara -liike on ollut kaikkien ulostulojensa osalta täydellisessä uutispimennossa Hesarin sivuilla keväästä 2013 lähtien." (Iisalmen Sanomat 10.6.16).

Talvivaaran kohutun menetelmän kehittänyt Marja puolustaa yhä kaivosta: "Talvivaarasta on tehty syntipukki" (IL 7.6.2016)

Professori Janne I. Hukkinen kirjoitti HS:n mielipidepalstalla (HS 6.6.16) mahdollisuudesta kestävästä kaivoksen ylösajosta.

Ja erilaisia mielipiteitä ja uutisia Terrafamesta ja Talvivaarasta löytyy vaikka kuinka paljon - ja uutisvirta ei tunnu tyrehtyvän. Kysymys, johon olisi veronmaksajan näkökulmasta hyvä saada vastaus: mihin veronmaksajien rahoja nyt käytetään?  Ylösajoon vai alasajoon?

Esimerkiksi tieto Outotec Oy:n (uutisoinnin mukaan) puolueettomasta kaivoksen tilan arviosta on hieman erikoinen, koska ko. yhtiö toimittaa erilaisia ratkaisuja kaivannaisteollisuuteen - ja lienevät mukana myös Terrafamen testiprojekteissa.

Miksi vesiongelmaa ei ratkaista - ratkaisut esitettiin jo syyskuussa 2013 myös Solidiumille - ihan vaan yksinkertaisesti lisäämällä vesien puhdistuskapasiteettia, jota maailmalta on saatavissa. Ei, nyt ilmeisesti käytetään veronmaksajien rahoja erilaisiin kokeiluihin ja testeihin. Kalliita ratkaisuja molemmat, edellinen tosin ratkaisisi kaivoksen suurimman ongelman: noin 10 miljoonaa kuutiota likaista vettä olisi 'muisto vain'.

Mihin muuhun veronmaksajien rahoja käytetään? Esimerkiksi Vaasan hallinto-oikeuden päätöksestä valittamiseen. Päätöksen tekivät asiantuntijat. Tuskin muuttuu ylemmässä oikeusasteessa. Ja Talvivaara Oyj:n omistamien laitosten ostamiseen meni muutamia kymmeniä miljoonia - tosin nyt maksettuja summia pyydetään takaisin. Ja hallintoakin on useammassa portaassa:  Terrafame Group ja Terrafame Oy.

Eipä sitä pieni veronmaksaja osaa sanoa, pitäisikö sulkea vai jatkaa, kun asiantuntijatkin ovat erimieltä asiasta - poliitikoista puhumattakaan. Mutta jos alas/ylösajo maksaa suurinpiirtein saman verran, bioliuotus toimii, nikkelin hinta ilmeisesti jonkin verran nousee ja malmia riittää - niin miksi ei sitten ajettaisi ylös: saataisiin edes vähän tuottoa 1,5 miljardin investoinnille ja Kainuuseen työpaikkoja. Mutta toiminnan pitää olla vastuullista ja ympäristöasiat pitää hoitaa ' viimeisen päälle'.

Tuula Pohjola

Valittiin nuorehko mies

Aalto-yliopiston elokuvaohjauksen professorivalintaa valmistelleen laitostyöryhmän puheenjohtaja Aleksi Bardy:
"Se on yllättävä valinta. Me olemme ehkä tottuneet Suomessa valitsemaan enemmän omasta kaveripiiristä ja tulee ehkä vähän shokkina että valitaan nuorehko henkilö joka tulee täysin meidän ympyröiden ulkopuolelta."

Tässä casessa neljän parhaan hakijan joukossa oli kolme suomalaista naista - ei niin nuorehkoja, mutta CV:t melko pitkiä. Bardy korostaa, että valinnassa ei ollut kyse "cv:n pituudesta" vaan kokonaisarviosta hakijoiden pätevyydestä, sopivuudesta, innokkuudesta ja näkemyksellisyydestä. Eli jo parikymmentä vuotta alalla olleet kovan luokan ammattilaiset (naisia) eivät ole päteviä, sopivia, näkemyksellisiä eikä innokkaita. 

Tämä vastaava arviointi toimii samalla tavalla perinteisessä teollisuudessa,  palvelusektorilla, muissakin oppilaitoksissa ja jopa edunvalvonnassa: keski-ikäiset asiantuntijat (naiset) sanotaan irti tuotannollisista ja taloudellisista syistä. Mutta sopivat asiantuntijat (miehet, ei aina niin nuorehkojakaan) usein säilyttävät pestinsä ankeinakin aikoina.

Näin se tasa-arvo toteutuu. Keski-ikäiset pätevät ja työlleen omistautuvat naiset saavat mennä. Otetaan tilalle nuorehkoja henkilöitä (=miehiä), jotka ovat sopivia ja innokkaita, jopa näkemyksellisiä.
Palataanko työmarkkinoilla 60 vuotta taaksepäin eli 1950-luvulle, jolloin koulutetutkin naiset usein hoitivat lapsia kotona aina kuopuksen lakkiaisiin saakka? 

Eipä ole case kunniaksi Aalto-yliopistolle.

Tuula Pohjola