Marja Heinonen

Pakolaiskeskustelun pohjakosketuksia

Kun eläkeläisen mielipiteestä tuli ykkösuutinen

Eläkkeellä oleva poliisiylijohtaja Mikko Paateron mutu-näkemykset Suomea uhkaavasta terrorismista ja sitä varten organisoituneista pakolaisista  ovat olleet näkyvästi esillä medioissa kautta maan. Hypetyksen aloitti Yleisradio.

Paateron uhka-ajatukset olivat Ylen pääuutislähetyksen näyttävä ykkösaihe keskiviikkona. Kuvamateriaalina oli Paatero virka-asussaan (lisäsi asian painavuutta), ajatukset esitettiin totena eikä kyseenalaistettu hänen perusteitaan, että asia on “itsestään selvää” ja  pohjalla ovat “keskustelut tahojen kanssa, joita en avaa”. Pikkuriikkisen tasapainottavaa kontekstia päivän uutiselle antoi lopussa uutisankkurin lisäys siitä, että sisäasiainministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg kiistää Paateron näkemykset.

Uutinen lähti leviämään vauhdilla. Onneksi se sai hieman sävyjä pelkkien uhkakuvien rakentamisen rinnalle. Osassa mediaa.

Miten voi olla, että eläkeläisen mielipiteestä tulee ykkösuutinen? Miksi se ei ole vain hauska anekdootti, vaan vakava asia?

Nobel-palkitun Daniel Kahnemanin loistavassa kirjassa “Thinking, Fast and Slow” (on suomennettukin) on kolme tärkeää kohtaa tähän keskusteluun.

Yksi: Ihmisen mieli “ankkkuroituu” asioihin, jotka sille esitetään ja hän alkaa arvioida muita asioita pitäen tätä ankkuria lähtökohtana. Eniten tätä on tutkittu numeroilla. Kahnemann ottaa kirjassaan esimekiksi kysymyksen: “Oliko Gandhi yli 114 vuotias, kun hän kuoli?”  Vastauksessasi päädyt varmasti korkeampaan arvioon kuin vastatessasi kysymykseen “Oliko Gandhi yli 35-vuotias kun hän kuoli?” Aloituspiste ohjaa ajatustemme suuntaa.

Samanlaista ankkurointia tapahtuu pakolaiskysymyksestä julkisuudessa ja sosiaalisessa mediassa käytävään keskusteluun. Totuuteen, joka on vahvasti esillä, peilataan uudet asiat ja informaatio.

Siitä, mistä keskutellaan ja miten on väliä. Mediassa ja muualla.

Kaksi: Ihmisen mieli on laiska. Kovin mielellään se täydentää vajavaisista tiedoista itselleen mieluisan ja kokonaisen tarinan. Näin kävi Ylen Paatero-uutisoinnissa tällä viikolla ja monien muiden medioiden sen vanavedessä. Herkullisen kommentin todenperäisyyttä tai sen sanojan motiiveja ei kyseenalaistettu ja tarkistettu.

Ilmeisesti Ylen sisälläkin uutisen kritiikittömyys huomattiin, sillä seuraavan päivän päälähetyksessä asiaa pehmennettiin pohtimalla, oliko Paateron ulostulossa kenties kyse kirjan markkinoinnista tai yksittäisestä mielipiteestä ilman pohjaa. Hieman surkuhupaisasti uutisankkurin haastattelema toimittaja Päivi Happonen yritti yhä puolustella uutista.

Toimittajat ja toimittajien ammattikunta on tärkeä - heidän tehtävänsä on haastaa mukavuudenhaluinen mieli ja kaivaa esille asioista myös toinen puoli - usein kolmaskin. He etsivät lisää tietoa ja punnitsevat sen arvon. Ensimmäinen tarina ei riitä - vaikka tuntuisi kuinka hyvältä.

Kolme: Ihmisellä on taipumus pitää tärkeänä asioita, jotka hän voi helposti kaivaa esille muististaan. Muistiin taas painuvat asiat, joihin ihminen törmää usein ja joista tulee tällä tavoin tuttuja teemoja. Tällä logiikalla usein esillä olevat asiat muuttuvat tärkeiksi - näin mediassakin esillä olleet asiat ovat niitä, joita ihmiset pitävät tärkeinä. Toiset aivan yhtä tärkeät asiat, joista puhutaan vähemmän, eivät ole sinustakaan yhtä tärkeitä. Mieli toimii niin.

Medialla on vastuu siitä, mitä asioita se ottaa esille ja miten. Asiat ja sävyt muuttuvat ihmisille tutuiksi ja sen myötä tärkeiksi. Tätä keskusteluvastuuta laajennan myös median ulkopuolelle.

Turvapaikanhakijoista ja pakolaisista käytävän keskustelun ytimeen tulisi nostaa enemmän arvopohjaisia kysymyksiä: Millaisen yhteiskunnan haluamme rakentaa? Milloin voimme tinkiä ihmisoikeuksista? Miten toivoisit itseäsi kohdeltavan?

Nämä ovat tärkeitä ja vaikeita kysymyksiä. Tätä keskustelua pitäisi käydä mediassa, kunnissa, kirkossa, organisaatoissa, kansalaisjärjestöissä.

Kaikkialla Suomessa.

Heinonen elää kaikesta, mikä vie yksilöä, yhteisöä ja yhteiskuntaa eteenpäin. Muutoksen syyt ja seuraukset kaipaavat näkijöitä, jotka sitovat lankoja yhteen. Vahvoja alueita ovat mediat ja viestintä, informaatio- ja viestintäteknologia, työelämä, terveys ja hyvinvointi, Heinonen on valtiotieteen tohtori ja Ilona M Oy:n omistaja.

Mikä on tärkeintä?

Maailman tärkein uutisaihe on turvapaikahakijat, jotka ovat etsimässä turvallisempaa ja parempaa elämää väliaikaisesti tai lopullisesti Euroopasta ja Pohjois-Amerikasta. Eteläisestä Euroopasta on tuhansia ja tuhansia ihmisiä matkaamassa Saksaan, Ruotsiin ja Suomeen.

EU:n jäsenmaiden johtajien suhtautuminen on ollut hyvinkin erilaista - myös meidän omien poliittisten johtajien. Presidentti ja pääministeri osoittivat melko suoraviivaisesti, miten Suomessa tulee asiaan suhtautua - ja hyvä niin. Se mikä yllätti ehkä poliittiset päättäjätkin, on suomalaisten halua autaa näitä kotiseudultaan pakoon lähteneitä ihmisiä. Ja tästä joukkovoimasta voimme olla ylpeitä.

Sen sijaan ylpeitä emme voi olla hallituksen, opposition ja työmarkkinajärjestöjen asioiden "pallotteluproseduurista". Hallitus on ymmärtänyt sen, kuinka syvällä Suomi nyt ui - niin sanotusti nenä ei ole vuosiin ollut pinnan yläpuolella. Poliittinen oppositio on hyvin, hyvin äänekäs. Viikon päästä tulee sitten tämän sektorin joukkovoiman näyttö. Lienee kai sanomattakin selvää, että rakenneuudistuksia täytyy tehdä ja kaikkien - siis kaikkien -  on nyt luovuttava jostakin.

Näiden kahden käyttäytymismallin välillä on melkoinen ristiriita: suomalaiset - siis kansalaiset ja ylin poliittinen johto - haluavat auttaa kotinsa menettäneitä ja kotimaansa pakosta jättäneitä ihmisiä, jotka hakevat turvaa ja paikkaa, jossa voi nukkua yönsä suhteellisen rauhassa.  Muuten - uutisoinnin ja poliittisen keskustelun perusteella - suomalaiset eivät ole missään tapauksessa valmiita luopumaan mistään saavutetuista eduista. Tässä jälkimmäisessa tapauksessa tavallisilta suomalisilta ei ole asiaa oikein kysyttykään.

Pitäisiköhän nyt kysyä, mitä Matti ja Maija Meikeläinen miettivät hallituksen suunnitelmista. Ei siis kysytä poliittisen opposition johtajilta ja työmarkkinapomoilta vaan ihan oikeasti kansalaisilta.  Ja kysymyshän kuuluu: mikä on tärkeintä - omat saavutetut edut vain yhdessä paremman Suomen rakentaminen.

Tuula Pohjola