Hannu Hyvönen: " Ehkä syytä olisi pohtia myös lehden (HS) toimintaa sananvapauden rajoittajana. Stop Talvivaara -liike on ollut kaikkien ulostulojensa osalta täydellisessä uutispimennossa Hesarin sivuilla keväästä 2013 lähtien." (Iisalmen Sanomat 10.6.16).
Talvivaaran kohutun menetelmän kehittänyt Marja puolustaa yhä kaivosta: "Talvivaarasta on tehty syntipukki" (IL 7.6.2016)
Professori Janne I. Hukkinen kirjoitti HS:n mielipidepalstalla (HS 6.6.16) mahdollisuudesta kestävästä kaivoksen ylösajosta.
Ja erilaisia mielipiteitä ja uutisia Terrafamesta ja Talvivaarasta löytyy vaikka kuinka paljon - ja uutisvirta ei tunnu tyrehtyvän. Kysymys, johon olisi veronmaksajan näkökulmasta hyvä saada vastaus: mihin veronmaksajien rahoja nyt käytetään? Ylösajoon vai alasajoon?
Esimerkiksi tieto Outotec Oy:n (uutisoinnin mukaan) puolueettomasta kaivoksen tilan arviosta on hieman erikoinen, koska ko. yhtiö toimittaa erilaisia ratkaisuja kaivannaisteollisuuteen - ja lienevät mukana myös Terrafamen testiprojekteissa.
Miksi vesiongelmaa ei ratkaista - ratkaisut esitettiin jo syyskuussa 2013 myös Solidiumille - ihan vaan yksinkertaisesti lisäämällä vesien puhdistuskapasiteettia, jota maailmalta on saatavissa. Ei, nyt ilmeisesti käytetään veronmaksajien rahoja erilaisiin kokeiluihin ja testeihin. Kalliita ratkaisuja molemmat, edellinen tosin ratkaisisi kaivoksen suurimman ongelman: noin 10 miljoonaa kuutiota likaista vettä olisi 'muisto vain'.
Mihin muuhun veronmaksajien rahoja käytetään? Esimerkiksi Vaasan hallinto-oikeuden päätöksestä valittamiseen. Päätöksen tekivät asiantuntijat. Tuskin muuttuu ylemmässä oikeusasteessa. Ja Talvivaara Oyj:n omistamien laitosten ostamiseen meni muutamia kymmeniä miljoonia - tosin nyt maksettuja summia pyydetään takaisin. Ja hallintoakin on useammassa portaassa: Terrafame Group ja Terrafame Oy.
Eipä sitä pieni veronmaksaja osaa sanoa, pitäisikö sulkea vai jatkaa, kun asiantuntijatkin ovat erimieltä asiasta - poliitikoista puhumattakaan. Mutta jos alas/ylösajo maksaa suurinpiirtein saman verran, bioliuotus toimii, nikkelin hinta ilmeisesti jonkin verran nousee ja malmia riittää - niin miksi ei sitten ajettaisi ylös: saataisiin edes vähän tuottoa 1,5 miljardin investoinnille ja Kainuuseen työpaikkoja. Mutta toiminnan pitää olla vastuullista ja ympäristöasiat pitää hoitaa ' viimeisen päälle'.
Tuula Pohjola
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti