Konnien kokoontumisajot

Konna (myös huijari, petturi, roisto, rosvo, voro, kelmi, lurjus, pahis, varas, vihollinen, rikollinen^[1]) on tarinassa sankarin päävastustaja. Konna on yleensä juonen kannalta välttämätön, sillä hän estää sankaria pääsemästä tavoitteisiinsa, mistä syntyy koko tarinan jännite. Konna kuvataan yleensä pahaksi tai ainakin sellaiseksi henkilöksi, joka toimii väärin tai epäoikeudenmukaisesti. (Wikipedia).

Näitä konnia - ihan kotimaisia, ei saksalaisia -  on viimeisten viikkojen aikana ilmestynyt julkisuuteen lähes tusinoittain. Tarinoihin liittyy uhkailua, kiristystä, oikeudenkäyntejä (juristit taitavat olla ainoat, jotka loppupelissä voittavat), viestintäsotaa ja kaikkia ilmiöitä näiden väliltä.

Ja paljastukset, vapaaehtoiset (mitä ei eivät todellisuudessa ole) tunnustukset, vihjailut, syytökset ja muut ulostulot ruokkivat sosiaalista mediaa - ja perinteistäkin uutisointia - ihan ähkyyn asti. Tavallinen uutisten seuraaja tässä jo veikkailee, että mikähän konserni nyt seuraavaksi on framilla.

Näiden arvailujen lomassa on tullut mieleen ajatus siitä, että onkohan nyt yhtään konnavapaata isompaa yritystä - toimialasta puhumattakaan - olemassa. Kuitenkin lähes kaikilla keskisuurilla ja kaikilla suuryrityksillä on hienot vastuullisuusraportit, joiden keskinäiden paremmuus ratkaistaan lokakuun sateilla. Jokin tässä yhtälössä ei toimi.

Mihin tarvitaan hienoja vastuullisuusraportteja, kun toiminta tähtää vain ja ainoastaan perinteiseen liiketoiminnan tavoitteeseen eli voiton maksimointiin - ja mieluiten niin, että superbonuskertymät varmasti tulevat avainhenkilöille.  Jaa - vielä hurjempi tapaus on yritys, joka on vuosikausia tehnyt tappiota, mutta johdon bonukset maksetaan joka vuosi.

Muutama päivä sitten (10.3.16) EVAn arvokyselyn julkistamisuutinen oli otsikoitu aika pistämättömästi: Evan arvokysely: Itsekäs ay-liike, ahneet omistajat ja huonot johtajat.  Jos tässä ovat konnat - missä ovat sankarit? Lienevät innovatiivissa pk-yrityksissä (väittämä ei perustu tutkimustuloksiin vaan mutuun).

Tuula Pohjola

EBEN Suomi ry: Sosiaalisesti kestävä työelämä – mitä se on?

Keskustelu eettisestä ja vastuullisesta johtamisesta keskittyy tavallisesti taloutta ja ympäristöä koskeviin vastuisiin. Sosiaalinen, ihmisiin liittyvä, ulottuvuus jää näkymättömämmäksi osaksi näitä keskusteluja. Viime kädessä vastuullisuus toteutuu kuitenkin vain ihmisten toiminnan kautta. Ihmisten hyvinvoinnin ja tasa-arvoisen yhteiskunnan edistäminen tapahtuu työelämässä toimivien ihmisten toimesta ja kesken.  

Sosiaalisesti kestävän työelämän edistämiseen liittyy monia eettisesti haastavia tilanteita, jotka liittyvät sekä työhön että työn ja muun elämän väliseen suhteeseen. Työ on ihmiselle tärkeä osa elämää ja identiteettiä. Arvotutkimusten mukaan myös muut elämän osa-alueet, kuten perhe ja vapaa-aika, ovat nousemassa työtä tärkeämmäksi arvoksi. Etenkin nuorten työntekijöiden keskuudessa työlle ei olla valmiita uhraamaan koko elämää.

Teknologian lisääntyvä käyttöönotto, kansainvälistyminen ja yhteiskunta, joka on auki 24/7, on muuntanut työn tekemisen ehtoja, johtajuutta ja organisaatioiden toimintatapoja. Muutokset tuovat uusia haasteita organisaatioiden sosiaaliselle vastuulle. Missä määrin organisaation pitää huolehtia jäsenistään työn ulkopuolella? Mihin asioihin työnantaja saa ja työnantajan pitää puuttua työntekijän elämässä? Millainen on yksilöistä huolehtiva mutta kuitenkin kaikille tasapuolinen työnantaja? Missä menee työn ja muun elämän raja? Onko sellaista rajaa? Lisääntyvä joustavuus voi yhtäältä helpottaa työn ja muun elämän yhdistämistä. Toisaalta joustavuus aiheuttaa haasteita hyvinvoinnille ja jaksamiselle.

Vastuullisuuskeskusteluissa työn ja muun elämän välinen suhde ja suhteen johtaminen on usein kiteytetty yksilötason henkilökohtaisiksi ratkaisuiksi ja oppimiseksi. Toisin sanoen työn ja muun elämän välisen suhteen hallinta nähdään ainoastaan yksilön omalla vastuulla olevana asiana. Usein unohtuu, että yksilö on osa ympäristöä. Ympäristö vaikuttaa monin tavoin yksilön mahdollisuuksiin ja valintoihin työn ja muun elämän rajapinnoilla. On yleisessä tiedossa, että organisaation jäsenet tarvitsevat monenlaisia keinoja ja myös tukea voidakseen tehdä tuloksellista työtä erilaisissa ja vaihtuvissa elämäntilanteissa. Miten organisaatioissa voidaan vastata muuttuviin tarpeisiin siten, että edistetään ihmisten hyvinvointia ja tasa-arvoista kohtelua?

Suomalainen työelämä on tutkitusti verraten joustavaa, mutta silti työntekijät kokevat joustomahdollisuudet vaikeiksi toteuttaa omassa elämässään. Sosiaalisesti kestävän työelämän edistämiseksi organisaatioon ja yhteiskuntaan liittyvät tekijät ovatkin keskeisiä ymmärrettäessä sitä ympäristöä, jossa yksilö tekee ratkaisujaan työhön ja muuhun elämään liittyen.

Suvi Heikkinen, Post doc-tutkija, Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu

Sosiaalisen vastuun teemoja suomalaisessa työelämässä tutkitaan Suomen Akatemian Strategisen tutkimuksen hankkeessa Yhteiskunnallisesti ja taloudellisesti kestävä tulevaisuuden työelämä: politiikat ja toimintakäytännöt, tasa-arvo ja risteävät erot Suomessa (WeAll).  WeAll on konsortio Helsingin yliopiston (Sukupuolentutkimus ja Ruralia-instituutti), Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun ja Hanken Svenska handelshögskolanin kesken. Hankkeen rahoittaja on Suomen Akatemia. Heikkinen työskentelee hankkeen tutkijana.

Informaatiota, disinformaatiota, trollisivustoja - nyt pitäisi se tolkku löytyä

Muutama päivä sitten julkaistu tutkimus osoitti, että suomalaiset nuoret eivät suinkaan usko kaikkea, mitä netistä löytyy. Kriittinen lähdetarkistus on aina paikallaan kaikilla nettijuttuja lukevilla.

Tämän päivän ilmiö näyttää olevan kisailu siitä, kuka hurjimman (turvapaikanhakijoihin liittyvän) jutun nettiin kirjoittaa. Huolestuttavaa tällaisen kirjoittelun eli disinformaation lisäksi on se, että luku- ja ajattelutaitoiset ihmiset kritiikittömästi uskovat näitä tarinoita ja sen lisäksi 'peukuttavat' ja jakavat niitä somessa. Ja trollisivustojen määrä on aika iso - twitterissä oli listattu ansiokkaasti näitä sivuja.

Se on pelkoa - sanovat asiantuntijat. Mitä me oikeastaan pelkäämme? Muutosta. Me pelkäämme muutosta. Tämä muuutoksen pelkääminen ja siitä kumpuavat tarinat ovat nyt aiheuttaneet ihan kummallisen tilanteen erilaisissa viestintäkanavissa: niin sanottu "päähänlyöntikilpailu" äänekkäiden ääripäiden välillä on saanut melkoiset mittasuhteet.

Presidentti Niinistön jakama Iisalmen Sanomien kolumni tolkun ihmisistä osui niin nappiin. Me suuri enemmistö olemme keskellä tätä sanasotaa. Ja tämä taistelu alkaa jo kuvottaa. Asiat asioina ja ylimääräiset energiat johonkin tähdelliseen yhteiskuntaa hyödyttävään projektiin.

Ja mediankin pitäisi löytää oikea journalistinen ote - nyt näitä ylilyöntejä on viestinnän ammattilaistenkin keskuudessa allekirjoittaneen mielestä liian paljon.

Eiköhän me suuri enemmistö nyt laiteta piste tälle trollailulle - mehän olemme tolkun ihmisiä.

Tuula Pohjola

Yritysetiikan lähteillä, yksilön oivallus vai organisaation ohje?

Suurehko joukko yritysetiikan tutkijoita ja soveltajia kohtasi marraskuisessa ”Eettinen johtaminen käytäntöön” seminaarissa Helsingissä. European Business Ethics Network (EBEN) Suomen yhdessä Aalto-yliopiston kanssa järjestämässä tapaamisessa pohdittiin yritysetiikkaa sekä yksilön käyttäytymisen että yrityksen johtamisen näkökulmista.

Esitettiin kaksi toisistaan poikkeavaa näkökantaa yritysetiikan aikaansaamiseksi. Yksilölähtöinen eettisyyden rakentaminen korosti yksilön oman käyttäytymisen tärkeyttä. Organisaatiotason eettisyys (tai vastuullisuus) korosti kollektiivisen strategian jalkauttamista.

Itse hakisin tasapainoisempaa reittiä yritysetiikan rakentamiseksi. Lähtökohtana on sekä yksilön että yhteisön yhteisymmärrys toimintakulttuurista ja toimenpiteistä, jotka muodostavat hyvän ja toimivan (hyveellisen) yrityksen. Seminaarissa tätä kolmatta vaihtoehtoa edusti Finlandiatalon toimitusjohtaja Johanna Tolonen. Hän puhui työyhteisön sitouttamisesta hyve-prosessin kautta. 

Yksilölähteisen (”bottom-up”) yritysetiikan näkökulmaa edusti Aalto-yliopiston tutkijatohtori Henrika Franck. Hän kyseenalaisti perinteisen ajattelumallin, jonka mukaisesti yksilö kaikissa olosuhteissa pyrkii maksimoimaan omaa etuaan muiden kustannuksella. Oma etu saavutetaan parhaiten tuottamalla muille hyvää, Franck totesi. Ihmisen pitää hyväksyä tapa, jolla hän toimii muita kohtaan, ”teemme itsellemme hyvää olemalla muille hyviä”. Yrityksen asiakkaalle tuottaman lisäarvon voisi määritellä oman edun tavoittelemisena toisen hyvän kautta. Onnistuminen edellyttää organisaatiolta sekä toiminnan läpinäkyvyyttä että laadukasta kommunikaatiota. Etiikkaa ei voida ulkoistaa ohjelmien jalkauttamisella. Etiikka perustuu yksilöiden sisäistämään käyttäytymiseen. Tästä syntyy yhteisön tapa toimia.

Organisaatiotason (”top-down”) eettisyydestä puhuttiin ”yritysvastuu” käsitettä hyödyntäen. Yritysvastuun kehittämisestä ja johtamisesta Lassila & Tikanojassa (L&T) kertoi yhteiskuntajohtaja Jorma Mikkonen. Yritysvastuu on oleellinen osa L&T:n liiketoimintaa ja yrityskulttuuria. Sitä on määrätietoisesti rakennettu kolmen stepin kautta. Strategian ja ilmeen uudistamisella haluttiin määritellä strateginen suunta, tunnistaa sidosryhmäodotukset ja laatia vastuullisuusohjelma. Riskien hallintaan ja odotuksiin vastaamiseen lähdettiin mm. toimenpiteitä määrittelemällä, mittareita asettamalla ja raportointia kehittämällä. Kolmannessa vaiheessa pyritään luomaan kilpailuetua yritysvastuusta. Tähän liittyvät mm. asiakkaiden vastuullisten liiketoimintaratkaisujen synnyttäminen, toimitusketjujen tehostaminen ja kiertotalouden edistäminen. Vastuullisuustyö toteutetaan L&T:n eri toimialojen palveluiden kautta, sekä linjatyönä että projekteina. Sitä johdetaan yrityksen ohjausryhmän kautta.  

Mielestäni kestävän yritysetiikan rakentaminen edellyttää toimeliaisuutta sekä yksilöltä, yhteisöltä että yritykseltä. Yhteen hiileen puhaltaminen perustuu yksilöiden käytännön tekemiseen, josta syntyy työkulttuuri. Yhtenäinen työkulttuuri muodostaa työyhteisön. Vain yhteisö aikaansaa tuloksen, silloin voimme puhua toimivasta yrityksestä. Yksilö ja yritys kohtaavat hyveiden kautta. He löytävät molempia osapuolia tukevia yhteisiä tavoitteita. Tällaiset yhteisesti hyväksyttävät tavat toimia voidaan myös määritellä ns. hyveiksi. Itse olen asiaa hahmottanut oheisella kuvalla. Toteutan myös Projnik yritykseni kautta organisaatioille suunnattuja ns. ”Hyve-prosesseja” yhdessä yhteistyökumppanini Antti Kylliäisen/Syfron Oy:n kanssa.

Niklas Reuter, Projnik Oy, EBEN Suomi ry:n  hallituksen puheenjohtaja

Energiamarkkina on monimutkainen tori

 

Markkinat toimivat samoilla säännöillä kaikkialla. Kysyntä ja tarjonta kohtaavat tiettyyn hintaan ja tietyllä määrällä. Kuitenkin energia on erikoinen hyödyke. Sitä ei voi varastoida, sen siirtäminen kulutettavaksi kuluttaa sitä itseään, sen tuotanto ei ole tasaista ja tuotantokustannukset vaihtelevat ja erisyklisesti erilaisten tuotantotapojen kanssa. Lisäksi energia synnyttää ympärilleen monopolistisia rakenteita, joita pitää lainsäädännöllä kontrolloida. Samaan aikaan sekä energian kuluttaminen että tuotantotavat ovat erittäin politisoituneita aiheita, joissa jokaisella argumentilla on omat tavoitteensa ja omat vahvat perusteensa.

Kysyntä Suomessa (TEM raportti 10.11.2009) on sähkön osalta enimmäkseen rakentamisessa ja teollisuudessa. Tämän kysyntä on hieman laskenut suomalaisen teollisuuden ongelmien vuoksi, mutta silti sen odotetaan olevan 40-50% luokkaa vielä vuonna 2030. Kasvuennusteita on hieman pienennetty. Eniten kasvaa tulevaisuudessa liikenteen sähkönkulutus, mutta sen merkitys jäänee alle viiden prosentin. Kevyt ja keskiraskas teollisuus (suurin osa asiakkaistani) toivovat etenkin edullisia hintoja, raskas teollisuus hintavakautta ja toimitusvarmuutta ja toisaalta valtiolliset instanssit toimitusvarmuutta ja turvallisuutta. 

Raskaan teollisuuden halu sitoutua suuriin energialaitoksiin, jopa kalliimmalla ennustetulla MANKALA-hinnalla, liittyy juuri ennustettavuuteen. Tämä pienentää heidän kokemaansa riskiä ja sitä kautta alentaa tuottovaatimuksia sijoituksille. Tämä on tärkeää heidän muutenkin vaihtelevilla lopputuotemarkkinoilla. Kevyelle teollisuudelle energianhinta ei ole niin tärkeä komponentti kokonaisuuden kannalta. He miettivät sitä vain yhtenä kustannuskomponenttina muiden joukossa.

Sähkön tuotanto jakaantuu ydinvoimaan (noin neljännes), vesivoimaan, kivihiileen (noin kuudennes), biomassaan, maakaasuun ja nettotuontiin (noin kahdeksannes), turpeeseen (n. 6%), tuuleen 0,3% ja jätteeseen 0,8%. Pelkästään tämän listaaminen tuo mieleen useita eduskuntaväittelyitä työllisyys- ja ympäristövaikutuksista. Sen vuoksi erilaisia päällekkäisiä tukimuotoja ja toisaalta lupamenettelyitä on luotu ja luodaan yhä. Tämä tekee energiantuotannon vertailun kustannusperusteisesti varsin haastavaksi. 

Eiliset sopimukset eivät ole samanlaisia tämän päiväisten kanssa ja esimerkiksi syöttötariffit nostavat tuulen tuotanto-osuutta enemmän kuin tuotantokustannusten ja markkinahinnasta voisi päätellä.

Epätasapaino tuotannon ja kysynnän välillä rasittaa siirtoverkkoja ja tuulisena päivänä osa tuotannosta joudutaan dumppaamaan jakelun häiriöttömyyden varmistamiseksi. Tuulisen päivän alentunut hinta ei toimi riittävästi tehokkaana kannustimena tuotannon vähentämiseksi. Kysyntäpuolella tuotantoa on vaikea ajoittaa tuulisiin päiviin, jolloin hinta olisi alempi. Säätövoimana vesivoima on nopein, mutta riittämätön kokonaisuuden kannalta. Jäljelle jäävät vienti ja tuonti.

Kokonaisuutena sähkön tuotantokapasiteettia on valmistunut paljon teollisuuden taantuman aikoihin, joka on osaltaan painanut hintaa varsin edulliselle tasolle. Tällöin vanhanaikaiset voimalat eivät ole enää olleet tuotannossa ja esimerkiksi päästökauppaoikeuksien hinta on painunut lähes olemattoman alhaiseksi. Tämä kannustin päästöttömyyteen on (tällä hetkellä) menettänyt merkityksensä. Eikä asiaa ole ajanut myöskään keskustelu windfall-veroista, joka on lisännyt epävarmuutta päästöttömien tuotantomuotojen kehittämiselle ja investoinneille olemassa olevissa laitoksissa.

Kysyntäpuolelle säädetyt energiatehokkuuslait on nähty kevyessä teollisuudessa lähinnä viranomaisien kiusantekona etenkin, kun energiatehokkuusinvestoinnit eivät ole kannattavia näin edullisilla sähkönhinnoilla. Tämä hidastaa energiatehokkuustavoitteiden saavuttamista, sillä energiankulutuksessa olisi monessakin kohteessa saavutettavissa noin 20% säästöt, mutta niiden toteuttaminen maksaa itsensä takaisin viidessä vuodessa (tai jopa pidemmässä ajassa), jolloin tällaiseen ei haluta varoja sitoa.

Energia on merkittävä tekijä mietittäessä niin suomalaisten kuin ihmiskunnan tulevaisuutta. Sillä on merkitystä niin ilmastonmuutoksen torjunnassa, muussa ympäristönsuojelussa sekä taloudellisessa kasvussa ja hyvinvoinnissa. Kuitenkin kokonaisuuden ollessa monimutkainen, hyvää tarkoittavat laki- ja säädöshankkeet voivat tehdä osaoptimointeja, jotka haittaavat tavoitteita muualla. Sen tähden toivoisin, yhdessä asiakkaideni kanssa, kokonaisvaltaista näkökulmaa energiamarkkinaan uutta säädäntöä kehittäessä.

Niklas Koskimies

Expec Oy

Case Volkswagen - Kollektiivisesta muistista apua etiikkaan

Tämä blogikirjoitus aloittaa Eben Suomi ry:n blogisarjan, jossa tutkijat säännöllisin väliajoin esittelevät poimintoja yritysetiikan tematiikassa julkaistuista omista tai muiden tutkijoiden uusista tutkimuksista tai nostavat esiin tutkimuksia, joihin etiikan näkökulma antaa uuden merkityksen. Sarjan aloittaja, yliopistotutkija KTT Marjo Siltaoja.

Yritysvastuu- ja vastuuttomuusuutisia on tarjolla päivittäin. 18.9. maailmalle levisi tieto, joka sai huomiota poikkeuksellisen nopeasti. Uutisen mukaan Volkswagenin dieselautoihin on asennettu ohjelmistoja, jotka vähentävät testaustilanteessa typen oksideja eli kansankielellä päästöjä. Tapauksen toi esille amerikkalainen järjestö, joka ihmetteli testitilanteiden ja todellisten käyttötilanteiden välisiä päästöeroja. Ympäristöystävällisten dieselautojen maineella ratsastaneet Audi ja Skoda, jotka ovat osa Volkswagen konsernia, ovat tunnustaneet, että kyseinen haittaohjelma on lipsahtanut myös heidän ajoneuvoihinsa. Kyseessä ei ole mikään pikku rike tai koodivirhe, vaan liikenteessä on tällä hetkellä miljoonia autoja joiden päästöt ovat tutkijoiden mukaan kymmenkertaisia tehdasväittämiin nähden. Autofirmoissa oli siis investoitu paljon aikaa ja rahaa siihen, että lopputulos on varmasti vastuuton. Kuulostaa järjettömältä, eikö niin? Kyseessä on siis vakava rikos. Volkswagenin tapausta on esimerkiksi väitetty pahemmaksi kuin tämän vuosituhannen anti-vastuullisuuden ikonia, ENRONia.

Talousjournalistit ja bloggarit ympäri maailmaa tekevät jo veikkailujaan siitä, millaisia seurauksia tapauksella on autoteollisuudelle, Volkswagenille ja sen johdolle tai yleiselle luottamukselle yritysvastuuseen. Jälkimmäisestä voidaan todeta tiivistäen, että Volkswagenin tapaus tuo jälleen kerran esiin sen, miten riittämätöntä toimialojen itsesäätelyyn luottaminen on. Globaaleilla areenoilla yritysten toimesta jatkuvasti tapahtuvat räikeät ihmisoikeus- ja ympäristörikkomukset ovat olleet tiedossamme jo pitkään. Mutta muuttaako tietoisuus käytäntöjä? Miksi jotkut yritysten vastuuttomuustapaukset tulevat osaksi kollektiivista muistiamme ja toimivat varoittavina esimerkkeinä, kun taas toiset painuvat unholaan lähes yhtä nopeasti kuin tulivat esille?

Näihin kysymyksiin haen vastausta erinomaisesta ja uunituoreesta tutkimusartikkelista 'On the Forgetting of Corporate Irresponsibility' joka on ilmestynyt johtamisen tutkimuksen arvostetussa lehdessä, Academy of Management Review:ssa. Kirjoittajakokoonpanosta löytyy myös suomalaisosaamista: artikkeli on Aalto yliopiston tohtoriopiskelijan Jukka Rintamäen ja Cass Business Schoolin professoreiden Sebastien Menan, Peter Flemingin ja Andre Spicerin  käsialaa. Tutkijoita on inspiroinut kysymys, miksi jotkut yritysvastuuttomuudet unohdetaan kuin kollektiivisesta sopimuksesta. Millaisia tekijöitä tämän ilmiön taustalta löytyy ja miten voimme ennustaa tiettyjen tapausten säilyvyyttä tai katoamista yhteiskunnallisesta muistista? Tutkijat painottavat, että unohtamisella ja muistamisella on sekä hyviä että huonoja puolia. Molemmat toimivat keskeisinä keinoina oppia ja ovat siten tärkeitä yhteiskuntien jatkuvuudelle. Joskus asiat kuitenkin painuvat unholaan liian nopeasti ja opimme tuskin mitään. Sovellankin tutkijoiden ajatuksia Volkswagenin tapaukseen arvioidessani, jääkö tästä tapauksesta muistijälki.

Muistatko esimerkiksi kahden vuoden takaista Rana Plaza -vaatetehtaan sortumista Bangladeshissa jossa kuoli tuhansia työntekijöitä? Todennäköisesti muistat, ja kuvien kera. Mutta muistatko, että tätä järkyttävää tapahtumaa edelsi useita muita tapauksia, joissa Bangladeshin vaateteollisuuden työntekijöitä menehtyi tai he olivat hengenvaarassa. Taitaa olla vaikeampaa. Entä muistatko BP:n öljyvuodon Meksikonlahdella? Taidat jo hieman joutua kaivelemaan mielen syövereitä, eikö niin? Miksi siis huijaava peltilaatikko on nyt onnistunut varastamaan länsimaisen huomion, samoin kuin Volkswagenin laskeva osakekurssi ja ex-johtajan rooli. Tutkijat linjaavat artikkelissaan, että tapauksen merkittävyys riippuu jo lähtökohtaisesti sidosryhmille koituneen harmin määrästä, huomion kokonaismäärästä ja tapauksen syyllisten etsimisestä.

Volkswagenin tapauksessa voimme ennustaa, että asia ei tule unohtumaan täydellisesti. Siitä kielii kiukkuisten sijoittajien määrä, eli valtaapitäville sidosryhmille on koitunut harmia. Raha ratkaisee myös muistamisessa. Lisäksi ilmiön aikaansaama mediahuomio on ollut globaalia. Näin ollen yritys ei pääse poistamaan tapausta koskevia tekstejä ja dokumentteja kovinkaan helposti, mikä taas olisi kollektiivista unohtamista edesauttava asia.

Volkswagen on myös erittäin tunnettu brändi. Siten sen ei ole helppoa, eikä välttämättä kannattavaa muuttaa nimeään ja listautua uutena yrityksenä. Tällainen toiminta voisi tutkijoiden mukaan joissain tapauksissa vähentää tapauksen muistettavuutta ja myös auttaa negatiivisen leiman poistamisessa. Volkswagenin kohdalla unohtamista kuitenkin vaikeuttaa se, että kyseessä ei ollut yhden mallin vika. Jos syyttävä sormi olisi voitu osoittaa vain vaikkapa yhteen malliin "Jävla Jetta" -tyylisesti, malli vain todennäköisesti poistuisi markkinoilta. Joskus unohtamista auttaa myös etiikkasidosten rakentaminen. Volkswagenin tapauksessa haastavaksi voi muodostua se, että Volkswagenin kestävän kehityksen raportin 2014 mukaan yli 185 000 Volkswagenin työntekijää osallistui etiikkaan ja yritysvastuuseen liittyville kursseille. Näin ollen tästä yleisesti suositusta keinosta, eli työntekijöiden etiikkakurssittamisesta tuskin löytyy ensiapu organisaation imagon siistimiseen, koska se on jo "vähän niinku käytetty".

Edellä mainitut asiat osoittautuvat haasteellisiksi, vaikka vahinko olisi pienikin. Tutkijat päättelevät, että tunnustus ja anteeksipyyntö edesauttavat myös vastuuttomuuden unohtamista. Näin on jo Volkswagenin puolesta toimittukin, joten unohduksen aalto on ehkä jo saatettu käyntiin. Tekeekö Volkswagen kaikkia lupaamiaan korjausliikkeitä? Vai millaisia manipulatiivisia keinoja se tulee käyttämään viestinnässään peitelläkseen korjausliikkeiden tekemättömyyttä? Tämä jää nähtäväksi. Todennäköisesti tulemme vielä kuulemaan nostoja saksalaisten autojen jo lähtökohtaisesti pienemmistä päästöistä verrattuna muihin auton valmistajiin, autoteollisuuden työllistävästä vaikutuksesta, Volkswagenin uusista ja vanhoista ympäristöprojekteista ja varmasti pari jääkarhuakin saadaan listalle mukaan. Arvaatko minkä puolesta VW:n johto muuten nyt peukuttaisi? Muiden autonvalmistajien vastaavanlaisten rikkeiden. Tällainen kollektiivinen toimialarikkomus veisi huomion pois yksittäisistä rikkojista. Ennustan, että tällaisessa tapauksessa koko toimiala lupaisi ryhtyä ryhtiliikkeeseen ja tehdä kollektiivisesti yhteistyötä regulaattoreiden kanssa. Toisin sanoen toimiala yhdistäisi kollektiiviset voimansa, lobbaisi rakenteissa ja miettisi miten tässä päästään loppujen lopuksi itselle kaikkein vähimmällä.

Aika näyttää miten tapauksessa käy, mutta on myös keinoja varmistaa, että kollektiivinen muisti yritysten vastuuttomuuksissa toimii. EBEN Suomi ry:n toiminta on yksi foorumi tähän. Tervetuloa lukijaksi ja mukaan toimintaamme! Lisätietoa ja mahdollisuus liittyä jäseneksi löytyy meidän sivuillamme www.eben-net.fi .

Mena S., Rintamäki, J., Fleming, P. and Spicer, A. (2015 Forthcoming), On the forgetting of corporate irresponsibility, Academy of Management Review doi: 10.5465/amr.2014.0208 Artikkeli on tällä hetkellä hankittavissa täältä.

Ps. Kirjoittajan oma auto on harmaa.

Pakolliset energiakatselmukset
turhaa sääntelyä vai kilpailuetu

 

1.1.2015 tuli voimaan energiatehokkuuslaki, joka velvoittaa suuret yritykset suorittamaan energiakatselmuksen. Suureksi yritykseksi tämän lain piirissä katsotaan sellainen, joka työllistää koko konsernin osalta enemmän kuin 250 henkilöä (ml. ulkomaat) tai liikevaihto on enemmän kuin 50 miljoonaa euroa tai tase 43 miljoonaa euroa.

Tämä kirvoitti monenlaista keskustelua. Toisaalta laintarkoitus energiatehokkuuden parantamiseksi nähtiin hurskasteluna ja katselmustoimintaa lisärasitteena liiketoiminnalle. Olettamus oli, että energia-asiat kustannuskomponenttina ovat jo viritetty äärimmilleen tuloksenteon ja voitontavoittelun sanelemina. Toisaalta asiakkaani, joilla on ollut käytössä ISO14001 ympäristöjärjestelmä, ovat jo tarkkailleet energian ja vedenkulutustaan systemaattisesti. Yleinen mielipide lakia kohtaan olikin, että tämä viranomaisten ulkoistamaa tiedon keräämistä.

Kymmenisen energiakatselmusta myöhemmin voin kuitenkin todeta, että pelkästään asioiden kirjaaminen lain edellyttämällä tavalla nostaa säästökohteita esiin. Näitä on löytynyt yleensä helposti moninkertaisesti katselmustoiminnan kustannuksiin nähden. Suurin osa investoinneista maksaa itsensä takaisin parissa vuodessa. Lisäksi pelkästään käyttöteknisillä parannuksilla, kuten hallien pimentämisillä, on parhaimmillaan saatu konserniin 100.000 euron vuosisäästöt.

Ongelma yleensä on kiinteistöjen ja kohteiden suuri lukumäärä, pieni absoluuttinen koko ja hajautettu vastuu. Tällöin säästöt tuntuvat mitättömiltä yksittäin. Ilman energiakatselmusta näitä ei skaalata koko organisaation tasolle. Toisaalta ympäristöjärjestelmän luulisi tekevän nämä näkyviksi, mutta vasta katselmustoiminta laittaa säästöille hintalapun. Energiansäästö megawattitunteina ei puhuttele johtoryhmää yhtä selkeästi kuin eurot. Lisäksi ympäristöjärjestelmä on laajempi kokonaisuus kuin pelkästään energiankulutus, jolloin se ei saa tarvitsemaansa huomiota.

Väitän, että energiakatselmustoiminta on tuonut monelle yritykselle uutta mietittävää kannattavuuden parantamisen näkökulmasta. Tietoisuus myös näistä aiheista paranee myös asiakkaiden parissa.  Siksi uskon vahvasti, että kansainvälisessä kaupassa ISO50001 energiatehokkuusjärjestelmä tulee lyömään itsensä läpi ihan yhtälailla kuin ympäristöjärjestelmät aikanaan. Silloin energiatehokkuus ei ole pelkästään ekoteko, vaan se on myös kannattavuuskomponentti ja kilpailuetu.

Niklas Koskimies, energiajuristi ja auktorisoitu EV67
Expec Information Systems Oy