logo

logo

sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Mielensäpahoittajia ja muita merkintöjä uutisvirrasta

Nykyisin (etenkin perjantaisin) ilmenee epätarkkaa uutisointia valtamedioissakin, mielensäpahoittajien kommentointia erilaisia viestintäkanavia pitkin ja lisäksi tietysti varsinaista someraivoa, joka lähes poikkeuksetta on 'ei niin harkittua' viestintää.

Viestintä on taitolaji - senhän me tiedämme. Allekirjoittanut on hieman ärsyyntynyt nykyisestä otsikointitavasta ihan kelpo aviiseissakin. Esimerkkinä Helsingin Sanomien uutisointi presidentti Niinistön puheesta (uutisoitu 1.10.)  - ja oikaisu oli sitten tänään sunnuntaina 2.10.

Ei näin voi toimia tärkeiden uutisten - mitä edellä mainuttikin oli - julkaisussa. Eikä missään uutisoinnissa. Blogit ja mielipidekirjoitukset ovat sitten oma tyylilajinsa, ja niissähän vastuu on lukijalla.

Vai kalastellaanko vain huimaa klikkausten määrää julkaisujen digiversioissa ? Eihän siinä mitään pahaa ole, että uutiset saadaan kiinnostaviksi, mutta faktat pitäisi olla tarkistettuina. Huutelu ja puhelu ovat ihan kaksi eri asiaa.

Toinen ilmiö, joka näyttää nyt lisääntyvän uutisten jakamisen myötä somessa, on lähdekritiikin puute. Olen parille (ihan fiksulle) kaverille lähettänyt somessa henkilökohtaisen viestin 'tiedätkös nyt mikä on julkaisun tausta'. Ja kas - yllätyshän se on ollut.

Viime perjantaina sattui yksi erikoisimmista tapauksista: eräs mielensäpahoittaja otti yhteyttä Vastuullisuusuutiset.fi - portaalin yhteistyökumppanin yhteistyökumppaniin (siis 2. taso) ja oli puhelimessa sitten purkanut perjantairaivonsa ko. yrityksen toimitusjohtajalle.

Syynä oli ilmeisesti yksi yksittäinen uutinen - joka tosin käsitteli sotea. Ja uutinen sinänsä oli selkeä kokonaisuus, jossa tiivistettiin soten pääkohdat selkeästi ja ymmärrettävästi (allekirjoittaneen mielestä). Mutta (ilmeisesti) soittajan näkökulmasta uutisen sisältö oli vääränlainen. Ja siinä sitten 'raivottiin' ihan väärälle taholle.

Viestintä - johon myös palaute kuuluu - on taitolaji. Ja taitajia tuntuu olevan on yhä harvemmassa.

Tuula Pohjola






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti