logo

logo

perjantai 22. toukokuuta 2015

Ympäristöministeriön kohtalon hetket

Ympäristöministeriö on toiminut 1980-luvulta asti turvatakseen suomalaisen luonnon ja ympäristön säilymisen. Nyt käytävissä hallitusneuvotteluissa uhkana on, että ympäristöministeriö yhdistetään maa- ja metsätalousministeriön kanssa luonnonvaraministeriöksi. Perusteluna on hallinnollisten siltojen purkaminen ja toiminnan tehostaminen.

Periaate tämänkin ajatuksen takana lienee hyvä. Useiden miljardien säästötavoite vaatii toimia monilla eri osa-alueilla, ja periaatteessa toimintoja on varmasti mahdollista yhdistellä, tehostaa ja kehittää. Silti herää kysymys siitä, kuinka ministeriöiden sulautumisen toteutuessa pidettäisiin ympäristön puolta, eli kaikkien meidän yhteisen hyvän puolta? Onko mahdollista, että toiminta säilyisi laadukkaana ja siihen panostettaisiin riittävästi?

Ympäristöriskit, -uhat ja niiden ehkäiseminen ovat vain korostuneet viimeisten vuosikymmenten aikana. Ilmastonmuutoksen hillintä vaatii toimia, joiden ohjaamiseen tarvitaan vahvaa agendaa ja toimivaltuuksia. Ympäristöministeri on yhä useammissa kansainvälisissä ryhmissä mukana, sillä ympäristöstä on tullut globaalisti elintärkeä kysymys. Lisäksi ympäristöministeriön rooli mahdollisen luonnonvaraministeriön osana on jäänyt hiukan epäselväksi - olisiko tällöin mahdollista valvoa ja hyödyntää ympäristöä saman hallinnollisen elimen sisältä? Syntyisikö tästä ristiriitoja?

Asiaa on puitu julkisuudessa useilta tahoilta, ja se on herättänyt ympäristöministeriön puolustajat ottamaan voimakkaasti kantaa sen itsenäisenä säilyttämisen puolesta. Esimerkiksi Suomen Luonnonsuojeluliitto järjesti mielenosoituksen hallitusneuvottelujen yhteydessä. Tavoitteena oli mm. tuoda esiin ympäristöministeriön roolin merkittävyyttä ympäristön ja luontoarvojen säilyttämisessä.

Vakuuttava ryhmä entisiä ympäristöministereitä otti kantaa ympäristöministeriön lakkautusuhkaan Helsingin sanomissa 28.4. Kannanoton viesti oli selvä: on välttämätöntä, että yksi ministeriö ja yksi ministeri huolehtivat vain ja ainoastaan ympäristöasioista. Tätä vuosikymmenten kokemuksen ääntä olisi hallituksenkin syytä kuulla, ja miettiä, mikä on ympäristöministeriön rooli, tulevaisuus ja merkitys Suomelle hieman pidemmälläkin aikajänteellä.


Helena Moring, Crnet Oy

perjantai 15. toukokuuta 2015

Pätkätöitä ihan lain puitteissa

Perjantaina 15.5.15 Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa otettiin  kantaa arkipyhiin: tehdään niistä työpäiviä. Ei huono ajatus. Ja palvelusektorille ne usein ovatkin työpäiviä.

Nyt toukokuun ensimmäisen puoliskon jälkeen vuoden vaihteen jälkeen olemme viettäneet pitkän viikonlopun heti tammikuun alussa, sitten oli arkipyhä loppiainen 6.1. Ja välipäivät pidettiin välipäivinä eli vapaana. Sitten tulivatkin talvilomat helmi-maaliskuussa, sitten pääsiäinen - taas kaksi arkipyhää virallisesti, myös kiirastorstai oli aika usealle 'vapaapäivä'.  Sitten tulikin vapunpäivä, ja vapunaattona pidettiin 'etäpäivä'.  Ja sitten helatorstai ja perjantai sen jälkeen jälleen 'etäpäivä'.  Ja keskiviikko sitä ennen 'puolikas päivä'.

Tämän jälkeen aloitetaankin kesäloman suunnittelu - kesäperjantait ovat niin ikään 'etäpäiviä' - ja lomakausihan on käytännössäkin 1.6. - 31.8. Ja silloin ei voi projekteja edistää, kun on väkeä lomalla.

Syksyllä aloitetaan (koulujen) syyslomien suunnittelu, ja lokakuussa systeemi halvaantuu taas pariksi viikoksi. Mitään ei voida päättää, kun osa porukka lomailee 1-2 viikkoa.

Syysloman jälkeen aloitetaankin joululoman - 1- 3 viikkoa  - suunnittelu, ja itsenäisyyspäivän jälkeen ei voida päättää mistään, kun seuraavan kerran porukka on paikalla loppiaisen jälkeen.

Siinähän se vuosi meni - ja mitä saatiin aikaan?

Tuula Pohjola, Crnet Oy

tiistai 12. toukokuuta 2015

Vastuu, vapaus, oikeus ja velvollisuus

Vastuullisuus edellyttää vapautta. Oikeastaan vastuu ja vapaus ovat vain eri näkökulmia yhteen ja samaan asiaan. Kuitenkin kahvipöytäkeskustelussa velvollisuudet ja vastuut voivat sekoittua sujuvasti keskenään, mutta tarkemmin katsottuna ne ovat tyystin eri asioita. Velvollisuudet kulkevat käsi kädessä oikeuksien kanssa ja vieläpä niin, että jos sinulla on tiettyjä oikeuksia, jollakin toisella on vastaavat velvollisuudet. Vapaus ja vastuu pysyvät aina yhdessä; oikeudet ja velvollisuudet aina erillään.

Yrityksillä on tietysti koko joukko erilaisia sopimuksellisia ja lainsäädännöllisiä velvollisuuksia hoidettavanaan. Näistä velvollisuuksista huolehtiminen on välttämättömyys eikä se toisin sanoen liity millään tavalla yrityksen eettiseen vastuuseen. Vastuullisuuden pelikenttää on näiden velvollisuuksien puitteisiin jäävä vapaan toiminna alue. Toisin sanoen ne tavat ja toimet, jotka koetaan tärkeiksi ja arvokkaiksi, ja joita noudatetaan vaikkei velvollisuutta olisikaan. Toki yritykset voivat pitää velvollisuuksiaan aidosti arvokkaina ja huolehtisivat niistä ilman pakkoakin. Ongelma on tietysti se, että tätä voi olla vaikea osoittaa ja aina löytyy niitä, joiden mielestä yritykset ajavat vain lyhytnäköisesti omaa etuaan.

Minkälaisia arvoja yrityksessä sitten pitäisi ajaa ja minkälaista toimintakulttuuria siellä tulisi vaalia? Yleinen harha on, että me kaikki tiedämme ja tunnemme sen mikä on hyvää ja oikein. Jos näin olisi, ei tarvitsisi kuin ryhtyä noudattamaan tätä toimintatapaa ja vaalimaan sen arvoja. Todellisuudessa me arvioimme asioita uudestaan ja uudestaan, ja tarkastamme käsityksemme niistä tilanteiden muututtua ja informaation karttuessa. Se mikä on yhdelle oikein ja hyvää voi olla toiselle väärin tai yhdentekevää. Keskeistä on se, että toimintakulttuuriin sisältyy jatkuva pyrkimys parempaa, tarkoittipa se mitä hyvänsä. Tätä pyrkimystä tukee parhaiten avoin keskusteluilmapiiri ja kriittinen ajattelu.

Mitä arvot sitten ovat? Yleisesti ottaen arvot voidaan jakaa itseisarvoihin ja välinearvoihin. Arvot ovat itseisarvoja, jos niitä tavoitellaan niiden itsensä takia. Esimerkiksi hyvinvointi on monille itseisarvo, joten sitä tavoitellaan ja ylläpidetään sen itsensä tähden. Välinearvot sen sijaan toimivat päämäärien tavoittelun välineinä. Jos työhyvinvointia pidettäisiin välinearvona, sen sanottaisiin toimivan esimerkiksi paremman tuottavuuden saavuttamisen välineenä.

Arvoista keskusteltaessa on siis aina ensin pohdittava sitä, ovatko arvot väline- vai itseisarvoja. Vastuullisen liiketoiminnan kannalta huomionarvoista on, että toimintaympäristön erilaiset arvokäsitykset pääsevät esiin ja ne osataan ottaa huomioon. Hyvä ja keskeinen esimerkki on se, miten yritys ottaa työntekijänsä huomioon; arvostetaanko työntekijää talouden kasvattamisen välineenä vai onko työntekijän hyvinvointi itseisarvo.

Käytännössä arvot eivät useinkaan ole yksiselitteisesti itseisarvoja tai välinearvoja. Vastuullinen liiketoiminta arvostaa työntekijöitä sekä itseisarvoisesti että välinearvoisesti. Vastuullisen liiketoiminnan kilpailuetu syntyy siitä, että hyvinvoiva työntekijä on sitoutunut työhönsä, arvostaa ammattiaan ja on ylpeä työstään. Käytännössä tämä näkyy tuottavuuden lisääntymisenä ja laadun parantumisena.

Vastuullisuuden tärkein tehtävä yrityskulttuurissa on toimia kitkan vähentäjänä. Vastuullisuus on öljyä yrityksen moottorissa.

Matias Koskimies, Expec Information Systems Oy

keskiviikko 6. toukokuuta 2015

#vaikkaolennainen

Facebookissa levisi 5.5.2015 valtavalla vauhdilla ympäristöteekkari Lauran kirjoitus siitä, kuinka häneen oli kesätyöhaussa kohdistunut sukupuolista syrjintää.

Laura oli soittanut suureen suomalaiseen metsäteollisuusyritykseen, jolla oli huhujen mukaan vielä tehtaalla kesätyöpaikkoja tarjolla. Vastaus Lauran tiedusteluun oli kuulunut: "meillä ei ole näihin hommiin naisia otettu". Lauran asiallisista perusteluista huolimatta puhelimeen vastannut henkilö ei ollut suostunut ottamaan vastaan edes Lauran hakemusta.

Seuraavaksi samalle henkilölle oli soittanut Lauran miespuolinen ystävä, jolle oli annettu yrityksen yhteystiedot ja kehoitettu häntä hakemaan paikkaa. Puhelun perusteella yrityksen edustaja ei mitenkään voinut saada kuvaa siitä, millaiset fyysiset ominaisuudet niin Lauralla kuin hänen miespuolisella ystävälläkään oli.

Kyseessä on täysin selvä sukupuolinen syrjintätapaus, ja on käsittämätöntä, että tällaista vielä muuten niin tasa-arvoisessa ja eettisesti korkeatasoisessa Suomessa tapahtuu.

Syrjintä on selväsanaisesti kielletty myös Suomen laissa (yleinen yhdenvertaisuuslaki 1325/2014). Työpaikalla se tarkoittaa tätä: "Syrjintä on ihmisten eriarvoista kohtelua jollakin laissa kielletyllä syrjintäperusteella. Tällaisia syitä ovat työntekijän asettaminen eriarvoiseen asemaan muihin työntekijöihin verrattuna asemaan iän, terveydentilan, vammaisuuden, kansallisen tai etnisen alkuperän, kansalaisuuden, sukupuolisen (=seksuaalisen) suuntautumisen, kielen, uskonnon, mielipiteen, vakaumuksen, perhesuhteiden, ammattiyhdistystoiminnan, poliittisen toiminnan tai muun näihin verrattavan seikan vuoksi. Syrjintä on kielletty työhön ottaessa, työnteon aikana ja työn päättämistilanteissa." (Työsuojeluhallinto)

Mitä tällaisilla tapauksille voidaan tehdä? Lain perusteella on tietenkin mahdollisuus käsitellä asiaa oikeusteitse. Mutta erityisesti tässä tapauksessa on huikeaa nähdä, millainen voima ja nopeus sosiaalisella medialla tänä päivänä on. Kulovalkean tavoin levinnyt juttu ylitti samana iltana uutiskynnyksen ja herättää varmasti keskustelua pitkään niin mediassa, yrityksissä kuin julkisessa hallinnossa. Tätä keskustelua tarvitaan, jotta esiaikaisista käytännöistä päästään lopultakin eroon.

Facebookiin ilmestyi illan aikana myös yhden suuren suomalaisen metsäyhtiön, UPM:n vastine Lauran kirjoitukselle. Esimerkillinen, nopea ja syrjinnän vastainen asenne toivottavasti vaikuttaa myös kilpailijoihin niin, ettei vastaavaa pääse enää tapahtumaan.

"Facebookissa leviää Lauran päivitys, jossa hän kertoo tulleen kaltoin kohdelluksi kesätöitä hakiessaan sukupuoleensa perustuen. Lauran saama kohtelu on häpeällistä koko metsäteollisuudelle, oli kyseessä mikä metsäyhtiö tahansa. Olemme yrittäneet tavoittaa Lauraa Facebookissa ja selvittää mistä yhtiöstä on kyse. Jos kyse on UPM:stä, viemme asiaa eteenpäin ja asia selvitetään perinpohjaisesti. Joka tapauksessa olemme pahoillamme tapahtuneesta, koko alan puolesta."

Virheen myönsi 6.5. tehneensä Metsä Group, joka tähdensi että yhden ihmisen mielipide ei edusta koko yrityksen linjaa ja kertoi ryhtyneensä jo korjaaviin toimiin. Toivottavasti näitä tapauksia ei nähdä enää jatkossa.


Helena Moring, Crnet Oy

tiistai 5. toukokuuta 2015

Kaksi vaihtoehtoa: kolera tai rutto

Nuo sanat lausui jo lähes puoli vuotta sitten kaivosalan kokenut konkari Talvivaaran vesiongelmasta. Purkuputki olkoon nyt sitten vaikka rutto. Kolera eli toinen vaihtoehto on täysin hallitsematon vesien tulvinta etenkin Vuoksen vesistön eli etelän suuntaa. Vaikka sekään ei ihan vielä ole poissa laskuista.

Konsulttiyhtiö Pöyry on mallintanut purkuputken vesien vaikutuksia Nuasjärveen - ja haittoja ei ole. Syke eli Suomen ympäristökeskuksen edustaja komppaa Pöyryä, Kainuun ELY-keskuksen edustaja ei ole ihan yhtä varma asiasta: "Sulfaatti ei ole myrkky vaan suola vedessä, mutta emme tunne tarkasti, miten kalat kokevat sen ympäristössään." (HS 25.4.15). Eräs kokenut vesitutkija lausui purkuputken käytöstä: "Sehän on jätteen siirtämistä paikasta toiseen, kerrostumia Nuasjärvessä tuskin voidaan välttää." Nyt AVIn myöntämä luparaja on korkea eli todennäköisyys kerrostumille on olemassa.

Kalan ostajat ainakin kaikkoavat seudulta. Myös Oulujärven kalastuselinkeino saa varjon ylleen - siihen ei mitään varsinaista syytä ehkä olisi - mutta tavallisen kuluttajan näkökulmasta purkuputki (vaikka se ei tule edes Oulujärveen) saastuttaa. Lisäksi oululaisten käyttövesi tulee Oulujärvestä. Pullotetun veden myynti lisääntyy varmaan satoja prosentteja Oulun seudulla. Ja matkailuelinkeinokin Kainuussa tulee todennäköisesti kärsimään - turisti ei halua lomallaan miettiä järvien sulfaattipitoisuuksia ja kysellä tarjottavien ruokien alkuperää.

Pahinta tässä tapauksessa on kuitenkin epäoikeudenmukaisuus: 50 ammattikalastajalle vain todetaan, että suolaa nyt vain tulee järviin, ja ihan tarkkaan ei tiedetä mitä siitä seuraa. Lisäksi järvien rannoilla olevat vapaa-ajan asunnot menettävät arvonsa, jos (ja kun) järvivettä ei voi käyttää saunassa tai porkkanapenkin kasteluun. Taloudellisessa mittakaavassa toimiva kaivos vastaan kalastuselinkeino tai matkailuelinkeino - voittaja on tiedossa.

Muistutettakoon, että jo syksyllä 2013 oli olemassa toimiva ratkaisu Talvivaaran vesiongelmaan - joka olisi ollut veronmaksajillekin edullisempi - mutta erilaiset poliittiset intohimot ja muut ehkä inhimilliset mutta eivät hyväksyttävät tekijät olivat voimakkaampia, ja teknisesti toimiva ratkaisumalli haudattiin viranomaishallinnon syövereihin.

Pahinta kuitenkin on ympäristön pilaaminen (lisää) ja epäoikeudenmukaisuus asukkaita sekä edellä mainittuja yrittäjiä kohtaan..

Tuula Pohjola, Crnet Oy